finish swedish




Kulkuvälineet

Upsala on polkupyörien kaupunki, jossa pyöräillään kaikkialle vuoden ympäri. Kaupunki on kooltaan aika pieni, ja kaikki kampukset ja opiskelija-alueet sijaitsevat pyöräilymatkan päässä keskustasta. Pyöriä saa ostettua käytetyistä muutaman sadan kruunun pyöristä uusiin muutaman tuhannen kruunun pyöriin. Liikkeitä löytyy ympäri kaupunkia, mainittakoon Uppsala Folk-Cykel ja Cykel-Viktor. Clas Ohlsonilta taas saa kaikki tarvittavat pyöräilytarvikkeet valoista (pyörällä polkeminen ilman valoja pimeän aikaan on sakonuhanalaista Ruotsissa) satulanlämmittimiin.

Kaupungissa on myös suhteellisen toimiva bussiverkosto, jonka avulla pääsee muun muassa IKEAan. Yksittäisen matkan hinta on käteisellä maksettuna 30 kruunua, mutta mikäli bussia käyttää useammin kannattaa hankkia ladattava bussikortti. Bussikortteja saa Upplysningenistä (Vaksalagatan 5), monista kioskeista sekä eräistä ruokakaupoista. Taksit liikkuvat kaupungissa Suomen hinnoissa.

Sekä bussilla että junalla pääsee Tukholmaan alle tunnissa muutamalla kymmenellä kruunulla (älä unohda opiskelija-alennusta). Junia kulkee myös kaikkialle muualle Ruotsiin. Arlandaan pääse Upsalasta bussilla 40 minuutissa ja junalla 20 minuutissa (molemmat n. 90 kr). Bussi kulkee myös Upsalasta Siljan ja Viking Linen satamaan.